Syyrianhamstereita on sekä pitkä- että lyhytkarvaisia. Pitkäkarvaisissa syrkeissä osa uroksista voi tehdä muhkeankin turkin, naaraiden turkki taas on lähinnä hieman nallemaisempi pienillä housukarvoilla ja korvatupsuilla. Lisäksi syrkeillä tunnetaan satiini ja rex – turkkimuunnokset. Satiiniturkkisen syrkin turkki omaa kauniin kiillon, rex-turkki taas on enemmän tai vähemmän kihara. Myös turkittomia ”nakusyrkkejä” on olemassa, mutta meillä Suomessa se ei ole saanut jalansijaa.
Karvanpituuden lisäksi variaatiota syrkin ulkonäköön voi tulla erilaisilla turkin kuvioilla. Kilpikonnakuvio voi tulla vain naaraille (joskus erittäin harvoin uroksille, mutta tällöin uros on lähes aina steriili). Umborous-kuvio tummentaa karvan kärjet. Lisäksi hamsteri voi olla laikukas, valkonauhainen tai sekä että. Mikäli naarashamsteri on kilpikonnakuviollinen ja laikukas / valkonauhainen, kutsutaan tällaista kuviota valkokirjokilpikonnaksi. Lisäksi standardin on saanut valkovatsainen, valkonauhainen laikukas ja roan.

Satiini
Satiini antaa turkille kiiltoa, sekä tummentaa pääväriä (poikkeuksena cinnamon, jolla pääväri vaalenee).
Satiiniturkki voi olla sekä pitkä- että lyhytkarvaisella hamsterilla.
Jalostuksessa kahta satiinia ei suositella yhdistettäväksi

Rex (kuvassa poikanen)
Turkki on kihara, ja usein hieman karkea. Kiharuusasteita on erilaisia, mutta toivottavaa on tasainen ja erittäin kihara turkki.
Heikommin kihartuneilla rex:eillä rexin voi paljastaa vain kihartuvat viikset.
Rex-turkki voi olla sekä pitkä- että lyhytkarvaisella hamsterilla. Mahdollista on myös lyhytkarvainen satiini-rex tai pitkäkarvainen satiini-rex.
Kuviot

Kilpikonna
Eläimessä on päävärin lisäksi (yleensä) keltaisia laikkuja. Tavoitteena on, että väri olisi jakautunut mahdollisimman tasaisesti, mutta käytännössä suurimmalla osalla kilpikonnakuvio on aika vaatimaton. Kuvion värin sävy voi vaihdella.
Joskus eläimen vanhemmat paljastavat, että jälkeläisen on geneettisesti pakko olla kilpikonna, mutta eläimen ulkoasussa ei ole ollenkaan kilpikonnakuviota.
Kuvio on sukupuolisidonnainen, joten kilpikonnakuviolliset eläimet ovat naaraita. Kuviota tavataan hamstereiden lisäksi vain kissoilla.
Valkokirjokilpikonna
Valkokirjokilpikonnaväritys on kilpikonnakuvion ja valkonauhaisen tai laikukkaan yhdistelmä. Tavoitteena on väri, jossa kilpikonnakuvio (keltainen), valkoinen ja eläimen oma pääväri olisi jakautunut mahdollisimman tasaisesti. Valkoisen värin toivotaan olevan joko nauhan (katkaistu tai kokonainen) tai laikkujen muodossa.
Käytännössä harvemmin päästään ihannekuvioon, vaan eläimen kuvio voi vaihdella niukasta runsaampaan.
Kuvio on sukupuolisidonnainen, joten kilpikonna- ja valkokirjokilpikonnakuviolliset eläimet ovat naaraita. Huomioitavaa on myöskin, että laikukasta ei suositella jalostuksessa yhdistettävän toiseen laikukkaaseen. Näin ollen valkokirjokilpikonna, jonka väri on muodostunut kilpikonnasta ja laikuista, ei suositella yhdistettävän laikukkaaseen urokseen. Sen sijaan nauhallinen valkokirjokilpikonna voidaan yhdistää myös laikukkaaseen.
Laikukas
Ihanteellinen laikukas on standardin mukaan eläin, joka antaa vaikutelman valkoisesta hamsterista, jolla on perusvärisiä laikkuja. Valkoisen tulisi siis nykystandardin mukaan olla hallitseva. Käytännössä kuitenkin pääosin on toisin päin, eli valkoisia laikkuja on vain siellä täällä. Monessa laikukkaassa saattaa olla vain muutama valkoinen laikku, päävärin ollessa hallitseva.
Osa näistä eläimistä, joissa valkoinen hallitsee, voikin olla myös dalmatianlaikukkaita.
Laikukkailla tumma pääväri yleensä hieman vaalenee. Laikukkaita ei jalostuksessa suositella yhdistettävän keskenään.

Valkonauhainen (kuvassa poikanen)
Valkonauhaisella hamsterilla hamsterin ympäri kiertää valkoinen nauha. Ihannatapauksessa se on leveydeltään 1/3, tasainen ja kiertää katkeamatta eläimen ympäri. Pääosin nauhat kuitenkin katkeilevat (varsinkin selän päältä), ovat epätasaisia ja joko liian kapeita tai liian leveitä.

Umborous (kuvassa poikanen)
Umborous-kuviossa karvan kärjet tummenevat voimakkaasti kohti kärkeä. Eläin on näin ollen kauttaaltaan tummemman sävyinen.
Usein umborous-kuviollisilla on varsinkin poikasena myös silmien ympärillä perusväriset renkaat.

Roan
Roan-kuvio voi esiintyä vain tietyn värisillä, yksivärisillä hamstereilla (eli eläimellä, jolla ei ole värimerkkejä). Hamsteri antaa vaikutelman valkoisesta eläimestä, jolla on tasaisesti perusvärisiä karvoja. Usein otsa ja lavat ovat roanilla tummemmat (enemmän perusvärisiä karvoja).
Näiden kuvioiden lisäksi standardissa on valkonauhainen laikukas ja valkovatsainen. Valkonauhainen laikukas on eläin, jolla on sekä nauha että laikkuja. Valkovatsainen kuvio on Suomessa kohtuu harvinainen, mutta on geneettisesti vastaava kuin roan, mutta tavataan vain värimerkillisillä eläimillä. Suomessa tavataan myös värimuunnosta polywhite.
Lisää syyrianhamstereiden turkkimuunnoksista, kuvioista ja niiden tarkemmista standardeista voit lukea Hamsteriyhdistyksen (www.hamsteriyhdistys.fi) sivuilta.